Niin tuota... pitikö muistaa hengittää?
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
perjantai 18. syyskuuta 2009
Petunia.
Pitkästä aikaa! Ajattelin tässä hieman ehkä muuttaa layottia, jos nyt saan aikaiseksi.
Kaleb Nation - Bran Hambric
Tuli tänään, eli perjantaina postilaatikkoon. Tilasin Amazonista, hinta £6.49 (eli ei mikään kovin kallis kuitenkaan). Olen lukenu kirjasta neljä lukua, koska ne saa ladattua herran nettisivuilta ja luettua ilmaiseksi. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja vielä Kaleb on kuitenkin niin viihdyttävä persoona, että jo senkin takia haluan lukea hänen kirjansa.
Ostin tuossa hiusväriä, että saan tämän hirveän juurikasvun pois! Näyttää ihan kamalalta, varsinkin kun oranssikin on kulunut ihan tyhmäksi. Toivottavasti on hyvää ja tarttuu, otin hyllystä nimittäin halvimman (taisi olla siinä 8 euron paikkeilla).
Laukku, joka minulla on ollut jo jonkin aikaa. H&M ostettu ja maksoi n. 5 euroa. Tykkään tästä.. olisin oikeastaan voinut ostaa kaikki ne värit (musta ja vaaleanpunainen).
Halpa-Hallissa myytiin aikamoisella alennuksella, 10 €/kpl! En ole kahvia vielä testannut, mutta ainakin vedenkeittimestä jäi hieman muovinmakua jopa teehen. Voi olla että se on vain kun se on uusi, toivottavasti.
Iskä löysi tällaisen aivan ihanan soittorasialintusen! Tosi kulunut ja kärsineen näköinen, mutta rakastuin tähän tosi paljon. Se soittaa kappaletta Raindrops Keep Fallin' On My Head.
Tässä toinen löytö! Eikö olekkin aivan ihana x) Se siis on ihan sellainen minikokoinen, hiustenvärjäyslaatikon kokoinen. Sitä voi melkein jopa käyttää ompeluun, vaikka alulankaa ei olekkaan.
Tämän sain tutulta. Ei varmaan koskaan käytetty, mutta aika vanha. Värit ovat oikeasti kirkkaampia, tulee hieman mieleen joku Marimekko. En yleensä käytä tällaista, mutta sain ilmaiseksi ja ainahan voisi tuosta tehdä vaikka laukun!
Tässä ovat omistamani peruukit. Pinkki sekä oranssi. Eivät näytä lähellekään aitoa tukkaa, mutta ei se niin kauheasti haittaakkaan. Ei tuollaisilta peruukeilta kauheasti voi vaatiakkaan. 10 €/kpl ja torilta ostin.
Tässä on mekko mistä monet ovat varmasti kuulleet ja ehkä nähneetkin vilauksen! Pidän itse ihan valtavasti. Japanista siis tämä, enkä nyt äkkiseltään muista hintaa.
Moni varmasti näkee että tämä on samalainen kuin tuo mekko. Se onkin tilattu mekon kanssa, eikä hinta muistaakseni ollut paljoakaan. Laukusta tykkään tosi paljon ja käytän sitä usein ilman mekkoakin.
Ostin tämän pannan H&M tuossa vähän aikaa sitten. En ole vielä saanu mahdollisuutta pitää sitä, mutta kyllä vielä joskus. Taisi maksaa 3-5 euroa, en muista tarkkaan.
Ostin tämän kirjan kesällä, koska se oli Prismassa alennuksella. Hintaa en tästäkään muista, mutta Agatha Christien kirjat ovat <3
Hankkimani Devil May Cry-pelit! 1 & 2 ja sain ne täysin ilmaseksi. Toinen osa on kyllä ihan aito, mutta edellinen omistaja oli hukannut kannet, joten piti huonolla, värittömällä tulostimellamme tulostaa jotain. Tykkään näistä peleistä, vaikka en ole vielä edes ensimmäisessä kovin pitkällä. Olen ollut hieman laiska pelaamaan nyt. Sen tietää kun ottaa ohjaimen käteen, sitä pelaa sitten koko ajan.
Sin City on kyllä todella loistava elokuva. Pitihän se tuossa kesällä ostaakin. Harmittaa ehkä vähän etten ostanut sellaista, missä on paljon extraa, kun ei se olisi ollut kuin ehkä euron tai kaksi kalliimpi. Pääasia kuitenkin että on tuo elokuva. Anttilan alelaareista, taitaa olla 5-9 euroa.
Moulin Rouge-elokuva on myös mieleeni. Siksihän se piti ostaakin. Anttilan laareista taas.
Tämän ostin jo ennen kuin kesälomani oli alkanut, mutta pitihän se. Jos oikein läheltä katsoo, voi tuosta nähdä kuulakärkikynällä tehdyn nimmarin. Ja kyllä, se on aito.
Smak - Shopping Mall Religion tuli ostettua myös tuossa heti kun ilmestyi. Joutuivat taas kaivamaan levyn jostain laatikoista, ihan niin kuin viime kerralla Elohopeaa-levyä ostaessani. Ei varmasti tarvitse sanoa että pidän uudesta levystä tosi paljon. Hieman vierastin tuota englanninkieltä aluksi, mutta sitten tajusin että tämähän on vain vähän uudistunutta Smakkia, ei tässä mitään vikaa ole. Livenä kappaleet toimivat tosi hyvin, joten miksi valittaa.
Pidättekö? Tämäkin on löytö ja iskä oli ajatellut heti mua kun oli nähnyt tämän x) Niin lapsellinen, että juuri minun tyylinen. Harmi että alin laatikko puuttuu, mutta se ei kauheasti kuitenkaan haittaa.
Tytin tuliainen Sloveniasta! Pinkki on kyllä hieno väri, pakko sanoa. Sisällä oli myös karkkia, mutta ne tuli syötyä jo aika nopeasti.
Pinkkiä hiusväriä, joka menee päähän tässä jossain vaiheessa. Saa nähdä onko tämä hyvää, en muistaakseni ole koskaan koittanut juuri tätä merkkiä. Jotain toista purkkiväriä olen kyllä koittanut.
Nyt päästään kirjastosta lainaamiini tavaroihin. Mangaa tämä ja lainasin sen siksi, koska se näytti kiinnostavalta ja koska siinä ei oikein ollut muuta. Hyvä että lainasin, se oli oikeasti ihan hyvä. Haluan kyllä tietää mitä siinä tapahtuu.
Olen halunnut tämän lukea jo siitä asti kun se julkaistiin, ja nyt se on mahdollista. Mikähän tämän nimi on suomeksi...
Halusin lainata tämän koska.. en ole nähnyt ja teki mieli.
Tarviiko tähän edes sanoa miksi halusin lainata tämän? Lapsuus tulee mieleen.
Tämänkin piirretyn olen halunnut nähdä jo kauan. Nyt se on sitten mahdollista.
Tässä yksi suomalainen elokuva. Tämänkin olen halunnut nähdä jo kauan aikaa.

Toistan itseäni, mutta tämänkin olen halunnut nähdä.
Linda kiittää.
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Wrum.
"Voitin" tällaisen koulun valokuvauskilpailussa. Noilla tavaroilla voi puhdistaa hyvin kameran linssejä sun muuta.
Laukku jonka sain. Ärsyttävä avata ja sulkea, mutta muuten ihan kätevä. Hienokin peräti, vaikka en koskaan kuvitellut että omistaisin tällaista. Mutta kun ilmaiseksi saa niin!
Supernaturalin 4. tuotantokauden ensimmäinen boksi! Kansi on ihan mahtava ja kuvaa hyvin neljännen kauden tapahtumia. Hyvä kuitenkin, ettei se spoilaa.. ainakaan jos ei tiedä mitä on tapahtunut. Tämä boksihan on ihan loistava, hyviä jaksoja.
Tehtiin DVD:n kansia ja levyä koulussa ja tässä olisi teille levy. Siinä lukee 'Lindan Työt' jos ette saa selvää. Kuva otettu ikkunastani yhtenä yönä ja värit muutettu vihreäksi. Kuvaa ei ole tummennettu, eikä vaalennettu.
Uusin Supernatural-lehti. Tai ainakin uusin mitä minä omistan. Tässä kuussa kun ei ole tullut Helsingissä käytyä, joten lehti puuttuu :( Ehkä minulla on seuraavan kerran niin paljon rahaa, että pääsen ostamaan sekä toukokuun, että kesäkuun lehdet.
Tässä on se hyllykkö, mistä puhuin. Eihän siitä kauheasti näe, tavaroitakin edessä. Mutta jalat ovat siis kyniä!
Wow mikä sarja! Peter Facinelli, Bill Bellamy, Tiffani Thiessen!! Autoja, pahiksia, poliiseja, pyssyjä, huumeita, seksiä ja komeita miehiä ja naisia. Kuinka hyväks sarja tuosta voi vielä tulla x) Vanin & Deaqin huumori on mahtavaa ja muutenki sarja on niin huono, että se on niin hyvä. Harmi että se lopetettiin tämän tuotantokauden jälkeen. Onneks sentään nyt omistan tämän.
Löydettiin tällainen surkimus maasta. Todennäköisesti se on ollut jonkinlainen nalle. Tuli niin surku kun näki sen vain makaamassa siinä, katsokaa nyt miten se tuijottaa nappisilmillään.
Toinen nappisilmä, elossa kuitenkin (ja hyvä niin). Miten tuollaiselle voi sanoa ei, vaikka se tuhoaisi koko talon?! Toivottavasti sillä on hyvä oltavat siellä, mihin se otettiin.
Tällainen on minun kalenterini. Sam & Dean <3
Ja näin hyvä minä olen piirtämään x) Oli yksi päivä hieman tylsää ja päätin luoda tällaisen taideteoksen kalenteriini.
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Tällaista tänään.

Gackt.
Kuinka tätä voisi edes selittää sanoilla. Tästä se kaikki alkoi ja tähän se tulee päättymään, jos päättyy koskaan. Jos joskus en enää ikinä halua kuunnella japanilaista, on se viimeinen kappale tämän herran. Kiitos Vanilla, kun olit niin huono, mutta samalla niin hyvä että olin myyty jo ennen kuin itse sitä huomasin. Minä en tarvitse raamattua tai jumalaa, minulla on Gackto ja sen musiikki.

KuRt.
Myöskin näitä ensimmäisiä. Sweet LEMON BROKER, voi kun sitä kuuntelin ja katsoin sitä videota. Tenten oli niin ihana ja Yuma ja sen ylilyhyet shortsit! Ei ole edes tietoa, miten juuri tähän bändiin tutustuin, koska ei kyllä ihan jokainen näitä tiedä (vaikka moni tietääkin). Randomilla löytää joskus loistavia bändejä! Harmi etteivät enää ole yhdessä.

Ayabie.
Ensimmäinen japanilainen bändi jonka näin livenä. Olin jo ihan rakastunut heidän musiikkiinsa ennen keikkaa, mutta keikalla se kaikki vain lisääntyi. Kuinka ihana olikaan heidät tavata, kätellä ja muutenkin. Se keikka oli maailman ihanin ja kun Meefisshu.. alkoi, itkin niin paljon. Kuuntelen sitä tälläkin hetkellä, se on niin kaunis. Muistan ne kesäiset aamut, kun valvoin ja vain kuuntelin tuota biisiä repeatilla. Olin niin onnellinen, että keikalla se soitettiin. Harmi ettei sitä enää soiteta, haluaisin kuulla sen vielä kerran livenä..ja vielä kerran..ja uudestaan...aina. Tärkeä bändi myös siksi, että sain Åsan innostumaan. Nyt on joku jonka kanssa puhua tästäkin, ennen kuin ei ollut. Ayabie tulee aina olemaan tärkeä bändi.
Mucc.
Voi kun Yukkeen olin silloin ihastunut. Se oli maailman komein ja halusin samanlaiset hiuksetkin! Muccun musiikki kuulosti niin hyvältä. Kadun vieläkin, että valitsin Muccun sijasta Tokio Hotelin. Toisella kerralla, kun olisi ollut mahdollisuus heidät nähdä, ei minulla ollut rahaa. Olin niin surullinen, itkin vain koko päivän. Sitä ei voinut estää, kyyneleet vain valuivat varoittamatta. Ei ole ikinä tuntunut niin pahalta, jos en ole keikalle päässyt. Jos nyt näen heidät, en kyllä tiedä mitä tapahtuu. Varmasti itken vain siksi, että viimeinkin näen.
Kiitos <3
tämäkin jatkuu vielä...
torstai 19. maaliskuuta 2009
Gackt on Jumala (en keksi parempaa otsikkoa juuri nyt)

Supernatural-lehti



torstai 5. maaliskuuta 2009
F*** this shit!
Kyllä, tulipahan ostettua. Tai oikeastaan tilasin sen Amazonista. Halpa kuin mikä, 4,49 € kirjasta ei kyllä ole mun mielestä paljon. Varsinkin kun se on uusi. Tietenkin luin sen jo vähän aikaa sitten ja siksi tilasin, koska tykkäsin. Ärsytti kyllä se kamala "hienojen" sanojen viljely, mutta tarinaan tempautui kyllä mukaan. Elokuvasta ei sitten puhuta, koska se oli huono. Ainoa hyvä kohtaus siitä mielestäni oli, kun Cullenit pelasivat pesäpalloa. Se oli kohtaus, joka jäi mieleeni ja se oli loistavasti tehty, kuvattu ja näytelty (ehkä juuri siksi koska päänäyttelijät eivät siinä niin kauheasti mitään tehneet). Pakko sanoa, että tykkään kannen kuvasta todella paljon (minkään muun kannen kuva ei vedä mitään vertoja tälle).
New Moon.
Twilight-sarjan toinen kirja. Maksoi 4,32 €, joten halpa tämäkin. Kärsi hieman sitä lukiessani, mutta niin paperiset kirjat yleensä tekevät. Se on nyt ihan täynnä sormenjälkiä mm. sipsistä ja makkarasta. Kirja oli ihan hyvä kyllä. Alku oli aika jännittävä, keskiosa tosi tylsä, mutta loppua kohden alkoi käydä tosi jännittäväksi. Ihan hyvä kirja näin kokonaisuutena. Plussaa oli myös se, että kirjailija oli jostain syystä päättänyt jättää käyttämättä niin paljon niitä "hienoja" sanoja ja näin lukiessa ei häiriintynyt sellaisesta. Ehkä hän oli huomannut, ettei hyvää kirjaa tee sivistyssanat sun muut, vaan se kokonaisuus.

Eclipse.
Tilasin tämänkin. Maksoi huikeat 4,32 €. En ole vielä lukenut kuin yhden luvun, joten en voi vielä sanoa kirjasta mitään. Odotan kuitenkin innolla. Nauratti kun kirja tuli paketissa ja laskupaperi oli vaalean lila. Oli tainnut Amazonilta loppua valkoinen paperi, kun oli niin kumman värinen xD

Breaking Dawn.
Kirjasarjan ?viimeinen? kirja? En ole varma tuleeko tähän vielä jatkoa. Tämä kirja maksoi hieman enemmän, 7,30 €, koska se on kovakantinen. Olisin muuten tilannut paperisen, mutta niitä ei ollut. Eikä seitsemän euroakaan minusta nyt niin paljoa ole. Odotan myös tämän lukemista.

Kuolema Niilillä.
Pidän Agatha Christien kirjoista, vaikka hänen kirjoitustapansa on ehkä hieman tylsä. Lainasin tämän Astan kortilla kirjastosta ja olen lukenut sitä nyt puolet. Aika väsyttävää, että itse tämä kuolema tapahtuu vasta kirjan keskellä. Kirjan alku on vain eri henkilöiden esittelyä, mikä kumma kyllä ei kuitenkaan ollut niin tylsää. Pitäisi tämä lukea nyt tässä loppuun, kun en muista yhtään milloin se pitää palauttaa.

Bileet Roxburyssa.
Ihan loistava elokuva! Jo senkin takia, että siinä on mahtava Will Ferrell. Ihan uskomattoman huonoa eurodance-musaa mm. "it's a beautiful life" ja "what is love" ja niin edelleen. Tälle ei vain voi olla nauramatta ja tuntematta suurta myötähäpeää. Minusta kaikkien pitäisi nähdä tämä elokuva. Harmi että tämä 2 € maksanut VHS ei toimi minulla. Se räppii niin, että se häiritsee katsomista. En sitten tiedä onko vika itse kasetissa, vai vaan minun soittimessani. Pitäisi saada DVD:nä, niin voisi katsoa kunnolla. (Kirpparilta siis tämä löytö)

Backstreet Boys live.
Ostin tämän kirpparilta. Taisi 3 € maksaa. Ehkä hieman liian paljon, mutta ei se nyt haittaa. En pienenä omistanut yhtään heidän videotaan, nauhotin vaan kaiken aina televisiosta (eli aika vähän kuitenkin sain nauhalle). En ole vielä katsonut videota, joten en tiedä kuinka hyvin se toimii. Pitää joku päivä oikein nostalgioida ja katsella. Tässä on vielä kaikkia hyviä kappaleita backstreet back-levyltä. Katsotaan osaanko vielä kaikki sanat ulkoa.

Kill Bill vol.1.
Ostin tämän kirpparilta myös. Näyttää olevan lähes uusi tai jopa uusi, koska levyssä ei ole naarmuja, eikä myöskään kansissakaan. Maksoin 3,50 € tästä, vaikka se onkin aika paljon kirpparikamasta. En vain voinut jättää sitä sinne, kun omistan jo vol. 2, mutta VHS:nä. Elokuvahan on ihan loistava. Ehkä minussa on jotain vikaa, kun tykkään vähän tällaisista "splättäri"-elokuvista, mutta niin tykkää kyllä moni muukin. Elokuvassa soi myös erittäin loistavaa musiikkia.

The One Days HK.
Elokuvan nimessä oleva HK tarkoittaa siis Hong Kong. Tämä on Wong Fu Productionsin DVD, johon on koottu Hong Kongissa kuvattuja pieniä pätkiä tavallisten ihmisten elämästä. Sellaisia asioita, mitä voi sattua kenelle tahansa ja milloin vain. Se ei ollut ihan niin hyvä kuin kuvittelin, koska pidän enemmän heidän naurettavista pätkistään, mutta ei DVD:tä huonoksi voi sanoa. Hieman liian lyhyt myös, verrattuna siihen, että maksoin siitä n. 14 €. Oli kuitenkin ihana katsoa, kun Philip ja Wesley selittivät elokuvan teosta. Heidän jutuistaan tulee aina niin hyvälle tuulelle. Kameratyö oli kuitenkin minusta loistavaa. Jos katsoisin sen nyt uudestaan, saattaisin saada siitä vielä enemmän irti, koska käymme juuri kaikkea juttuja koulussa läpi.

Laatikko.
Minulla oli yksi päivä niin tylsää, että päätin koristella jonkinlaisen laatikon/boksin. Löysin sitten vanhan Nokialaiseni laatikon ja aloin leikkaamaan ja liimaamaan. Ei mitään hajua mihin tuota voisin käyttää, mutta pidän siitä. Ehkä se voi olla vain koristeena. Tiedä sitten pysyvätkö nuo klemmarit ja napit tuossa kiinni, kun liimasin ne tavallisella paperiliimalla. Mitäs mieltä olette?

Jag Boken.
Sain tämän hienon kirjasen/vihkosen Jennyltä synttärilahjaksi. Aivan loistava lahja! Siihen on kerätty kuvia Munakartonkilaisista vuosilta 2006-2008. Hyviä aikoja <3

Pussilakanat.
Sain tämän synttärilahjaksi pikkuveljeltäni ja hänen tyttöystävältään. Siinä on lampaita! Ihan valtavan suloinen ja jotenkin se on juuri sen värinen, että tekee mieli kahvia. Se on vielä vähän enemmän luonnon valkoinen, kuin mitä kuvassa näyttää.

Vihko/kirja.
Anna kävi Intiassa ja toi sieltä minulle tuliaisiksi tällaisen. Aivan mahtava ja siitä ihan näkee, että se on käsin tehty. Paperitkin sisäpuolella ovat niin hienoja, etten kyllä raaski käyttää tuota mihinkään. Se saa olla hieno koriste. Ei sitä joka päivä tuollaisia saa Intiasta.

Kirjahyllyni osa1.
Tämä on oikeastaan huoneeni ainoa hyvä kirjahylly. Ja kuten huomaatte, se on myöskin täynnä. Huono puoli on se, että voisin kyllä ottaa joitan keskellä olevia vanhoja kalentereita pois, mutta siihen ei mahtuisi silti mitään kirjoja. Asia on nimittäin niin, että tuo hylly on hieman vino (syyttäkää vanhaa taloa), joten kirjat eivät mahdu siihen pystyyn. Haluan kirjani pystyyn ja ärsyttää, kun esimerkiksi Harry Potterit eivät mahtuneet toiselle puolelle hyllyä. Mangat onneksi mahtuvat alahyllylle, mutta se ei olekaan niin vino. Ylähyllylle ne eivät kuitenkaan mahdu, ainakaan keskelle. Ja tarvitsen lisää tilaa kirjoilleni, koska varmasti kaikki arvaavat, ettei tuossa ole kaikki mitä omistan.

Kirjahyllyni osa.2.
Tässä on siis toinen kirjahyllyni, ja tähän se sitten loppuu. Kuten huomaatte, kirjat ovat miten sattuu. Tuo on myös huono sillä tavalla, että myös tuonne taakse mahtuu kirjoja. Joudun siis pitämään joitain kirjojani piilossa, vaikka en haluaisi. Ne jotka eivät tuohon hyllyyn mahdu, ovat meidän varastohuoneessa sitten. Kylmässä ja kosteassa sellaisessa. Tarvitsisin siis kipeästi ihan vain tavallista kirjahyllyä, mutta ongelmana on myös se, ettei huoneeseeni mahdu sellaista (ainakaan ilman että ottaisi pois vaatekaappia tai sohvaa). Nuo tavarat tuossa alahyllyllä ovat kaikenlaisia sekalaisia juttuja. Olen kerännyt ne siihen tehdäkseni korviksia, mutta en vielä ole saanut aloitettua kunnolla. Kyllä minä vielä jossakin vaiheessa...

Minullako muka tylsää? Big Bang on siis korealainen bändi, jos joku ei tiennyt. Tällaista tapahtuu kun minulla on tylsää.

Tällaiselta näyttää minun huoneessani. Tai tälläisen näette kun tulette sisälle. Erittäin likainen peili, jonka ympärillä on kuvia, plektroja sun muuta. Jotkut kuvat ovat olleet siinä aika kauan, mutta en ole jaksanu ottaa niitä pois. Ja mikäs siinä, kyllähän ne tuossa pysyvät. Ei kovin hieno asettelu, mutta ei ole kauheasti tilaakaan.

En omista sotkuista huonetta. Pitäisi katsoa tuo Stop-Loss, kun siinä kerran on niin hyviä näyttelijöitä (esimerkiksi Channing Tatum[she's the man] ja Joseph Gordon-Levitt [kolmas kivi auringosta]). DVD-hyllyni on täynnä ja olen joutunut laittamaan niitä vanhaan hyllyyni (näkyy vasemmalla). Vielä joskus hankin sellaisen koko seinän peittävän hyllyn, mihin voin laittaa kaikki levyni, elokuvani ja kirjani. Sitten on kaikki hyvin x)
Laittaisin lisää kuvia, mutta nyt on pakko mennä nukkumaan. Huomenna pitää olla hyvin mukana kun kuvaamme taas. Hyviä öitä.






































