sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Taiikukan Baby-elokuva

Taiikukan Baby

(体育館ベイビー)

Katsoinpa tässä tällaisenkin elokuvan. Olen haaveillut jo kauan siitä, että pääsisin vihdoin näkemään tämän. Haavettani on kuitenkin estänyt se, ettei englanninkielisiä subeja ole löytynyt mistään. Nyt kuitenkin ne löytyivät, ja piti heti tarkistaa.

Jos vaikka tarinasta kertoisin, ennen kuin alan kertomaan omia mielipiteitäni.

Jun on koko uimajoukkueen paras uimari, tai ainakin "ässä", niin kuin AsianMediaWiki sanoo.  Hän kuitenkin häviää kilpailijalleen, Naokille. Naoki kuitenkin pyytää tätä valmentamaan itseään ja siitä lähtien heidän välillään on jotain muutakin.. vai onko?

Elokuva oli itselleni ainakin suuri pettymys. En edes alunperin halunnut katsoa sitä näyttelijöiden takia, koska en tiennyt keitä tässä edes näyttelee. Halusin sen katsoa vain siksi, koska uusia BL-elokuva nyt ei niin kovin useasti tule.  Harmittaa tosi paljon, että elokuva ei ollutkaan sen kaikean odottamisen arvoinen. Idea oli taas hyvä, niin kuin niin monessa muussakin elokuvassa. En kuitenkaan saanut oikein selvää, oliko nyt kysessä BL-elokuva, vai ei. Elokuvassa kun ei ollu kuin yksi ainoa pusu, yksipuolinen, ja toisen tunteista ei missään vaiheessa saanut selvää. Tunteitakaan ei mielestäni kauheasti tässä elokuvassa viljelty. (Liekö sitten vaan se, että olen tottunut hieman "tunteikkaampaan" menoon katsoessani BL-elokuvia, vai mikähän tässä mätti) Tuntui kuitenkin että mitään ei näyttelijöistä saatu irti.

Olivatko siis näyttelijäsuoritukset vain surkeita? Minusta hieman tuntuu siltä. Ei ole tietoa Yuichi Nakamuran, Yuta Takahashin tai Sho Kubon aikaisemmista elokuvista, joten en tiedä oliko kyse vain tästä elokuvasta vai yleisesti. Elokuvasta ei kuitenkaan jäänyt oikein mitään käteen, vaikka olen huonompiakin nähnyt. Elokuvassa on pari kohtausta, mitkä jäivät mieleen, mutta muuten elokuva tuntui todella tylsältä. Ehkä elokuva kannattaisi ottaa enemmänkin ystävyys-elokuvana, kuin BL:nä.

Mutta jos haluaa katsella komeita/kauniita miehiä, ehkä tämä elokuva on sinulle. Älkää kuitenkaan sanoko, etten varoittanut. Ei minullekaan käy mikä tahansa, vaikka BL:n ystävä olenkin x)

Ei kommentteja: